Kotiinpaluusta ei juurikaan kirjoitettavaa ole. Ajettiin autolla kohti pohjoista.
Muistaakseni Sloveniassa laitettiin navigointi Tallinnan satamaan.
Reitti kohti kotia meni Slovenia, Itävalta, Tsekki, Puola, Liettua, Latvia, Viro. Latvia oli jo aiemmin ilmoittanut koronasulusta, jonka vuoksi jäimme yöksi löhelle Puolan ja Liettuan rajaa josta sitten vetästiin Liettuan ja Latvian läpi Viroon. Viimeisen yön olimme Pärnussa, joka oli sinänsä hauska yhteen sattuma kun Pärnussahan reissun eka yö vietettiin melkein päivälleen kolme viikkoa aikaisemmin.
Kaikki meni hyvin vaikka pari läheltäpiti- tilannetta olikin mutta onneksi olivat vaan läheltäpiti-tilanteita.
Kilsoja kaiken kaikkiaan tuli mittariin noin viisi ja puolituhatta joka tietysti määränä voi kuulostaa paljolta mutta keski-euroopassa siirtymät olivat suhteellisen lyhyitä joten suurin osa tuosta on alku- ja loppumatkan ajoa.
Kuten ennenkin, niin täytyy todeta että aivan mahtava reissu oli. Seuraavaa odotellessa!
Tänään tehtiin muutaman tunnin kiertoajelu näihin Slovenian lähikyliin ja saatettiinpa muutamat geokätkötkin hakea. Noi kylät ovat jotenkin mielenkiintoisia, useimmat talot ja sen myötä kylät olivat aivan autioita. Osa taloista oli aivan uusia ja hyväkuntoisia ja osa sitten hieman vuosia nähneitä 😀 Sitten taas joissain oli autoja pihassa ja ihmisiä ulkona. Lienevätkö sitten kesäasuntoja vai mitä?
Huvitusta herätti myös Slovenialainen liikennekulttuuri. Kun olimme palaamassa hotellille, teimme pikaisen pysähdyksen läheiseen ruokakauppaan. Olin kääntymässä parkkipaikalle ja samalla näin auton taustapeilistä että pyöräilijä on ajamassa ohi joten päätin sitten hetken odottaa ja antaa hänen mennä. Muutamaa sekunttia enne kuin pyöräilijä sitten ajoi ohi, alkoivat takana olevista autoista soimaan torvet ja pyöräilijä katsoi että mitä ihmettä. Ilmeisesti tässä paikallisessa liikennekulttuurissa mennään kun on tilaa. Suomessa todennäköisesti olisin joutunut pyöräilijän pahoinpitelemäksi.
Niin ihanaa kuin Kroatiassa olikin, sää alkoi menemään huonompaan suuntaan joten päätimme taas lähteä jatkamaam matkaa. Toinen syy oli että varauksemme majapaikassa päättyi, ja lomankin loppu vaan alkaa häämöttämään joten pakko lähteä kohti pohjoista.
Teimme siis niin, että laitoimme aamulla navigaattorin opastamaan kotiin ja tsekkaillaan matkalta vielä jotain kivoja paikkoja sekä tietysti katsellaan mikä sään tilanne on.
Jäimme Sloveniaan Mariborin kaupunkiin pariksi yöksi. Löytyi ihastuttava majatalo ja ympäristössä on tekemistä = geokätköjä. Kilsoja tähän mennessä kertynyt “vain” noin 3500.
Tänään teimme jotain ihan erilaista ja lähdimme liikkeelle autolla. Onneksi ei kuitenkaan autoa tarvinnut työntää jyrkissä ylämäissä 😀 Suuntana oli Soline bay (en tiedä mikä on suomeksi, joku lahti vissiin).
Paikka on tunnettu uimarannastaan sekä isosta muta-alueestaan, sanotaan että paikan mudalla olisi parantava vaikutus. Mene ja tiedä, vaimo sitä mutaa hieroi jalkoihin ja ei sillä ainakaan maailman rauhaa saatu mutta hyvä olo kuitenkin 😀 Jos tuonne suunnittee menevänsä joskus niin ihan vaan tiedoksi että paikalla ei ollut muita palveluita kuin yksi kiinni oleva ravintola, eli jos tarvitsee vaikka auringonvarjoa niin kannattaa hoitaa mukaan jostain sellainen koska tuolta sitä ei saa.
Sinne vaan hieromaan mutaa
Kun olltiin aikamme ihmetelleet maailman menoa rannalla niin jatkoimme matkaa, tehtiin pientä kiertoajelua läheisissä kylissä, esimerkiksi Njivicen kylä vaikutti todella idylliseltä.
Se mikä Kroatiassa on yllättänyt (positiivisesti), merivesi on todella kirkasta. Joskus tänne voisi hyvin tehdä vaikka viikon reissun ja käydä sukeltamassa.
Päivät ovat olleet hyvin samanlaisia, joten helpompaa kertoa kuulumiset yhdessä postauksessa.
Ihmetystä herätti tänne saapumisen jälkeen että mitenhän tämän paikan nimi pitäisi lausua? Päätimme sitten kysyä asiaa parviälyn parhaimmistolta, eli facebookista ja yksi vastauksista oli “Körk” ja sehän kuulostaa ihan kai järkevältä. Eli Körkissä ollaan.
Koska nyt ei ollut kiirettä lähteä mihinkään niin olemme aamut ottaneet rennosti ja lähteneet liikkeelle kun siltä on tuntunut. Ollaan ajeltu sähköpotkulaudoilla lähiympäristössä. Sunnuntaina lähdettiin parin kilsan päässä olevalle kymmenen geokätköä käsittävälle trailille, ja ajateltiin että vaikka emme tiedä minkälaista tie traililla on, niin trailin pituus on vaan pari kilsaa. “Eihän toi paha matka ole…“.
No oli se jos totta puhutaan. Ensinnäkin että pääsimme edes trailin alkuun, oli tie todella jyrkkää ylämäkeä, eli talutushommiksi meni. Kun trailin alkuun pääsimme, huomasimme että traili on soratietä jossa isoja kiviä, ja tietenkin enemmän ja vähemmän jyrkkää ylämäkeä miltei koko matkan ajalta. Eli laudoilla ei voitu ajaa vaan saimme työntää niitä. Ai että 😀 onneksi kuitenkin sää oli sen verran puolella että vaikka lämmintä olikin parinkymmenen asteen verran niin tuuli kuitenkin ettei ihan läkähdytty. Maisema oli myös varsin nättiä, todella kapean tien molemmin puolin oli isoja oliivipuutarhoja.
Maanantai oli aamun osalta toisinto sunnuntaista, kun sitten saimme itsemme liikkeelle, kävimme aamukävelyllä läheisellä aallonmurtajalla jossa oli majakkakin.
Sen jälkeen oli vuorossa lautojen nouto majapaikasta ja lähdettiin ajelulle ja samalla hakemaan muutamia geokätköjä. Hieman taas historia toisti itseään kun olimme hiekka-/ soratien alussa… gps näyttää että kätkölle olisi matkaa reilu kolmesataa metriä. Jälleen lausuttiin ne kuuluisat viimeiset sanat: “no eihän toi paha matka ole…”. Sitä mietti sanomisiaan taas kun talutti lautaa jyrkissä ylämäissä ja loput viisikymmentä metriä tarvottiin risukossa ja lopulta kivivallilla.
Kolmesataa metriä… ei paha…
Huominen päivä olisi vielä aikaa olla täällä joten pitäisi alkaa miettimään että mihis seuraavaksi 😀 Ideoita on, katsotaan moneenko kertaan ehtivät vielä muuttumaan.
Tien päällä taas, johan siellä Italiassa ehditiinkin olemaan monta päivää. Seuraavaksi paikaksi valitsinme siis Kroatian Krk- saaren johon hetki sitten saavuimme. Täällä hyvin yleinen majoitusmuoto tuntuu olevan huoneiston vuokraaminen joten valitsimme mekin sitten sellaisen. Hinta on ihan ok, reilulla kolmella sadalla saatiin kaksio neljäksi yöksi. Sijainti on myös vallan mainio, ihan vanhankaupungin ja sataman vieressä.
Tänään on aivan totaalinen lepopäivä. Aamupalan jälkeen mentiin istuskelemaan rannalle ja sen jälkeen hotellille. Sää oli suotuisa joten otin dronella muutamia kuvia.
Aamulla olimme jälleen hereillä sopivasti että ehdimme ihailemaan sviittimme parvekkeelta auringon nousua. Heräämisen aika oli melkoisen optimaalinen, noin seitsemältä jolloin ehti hetken heräilemään ennen kuin piti rientää aamiaiselle joka alkoi puoli kahdeksalta. Aamupalalla odotti pienoinen (epämiellyttävä)ylläri.. kahvikoneelle oli jono.
Jono selittyi turistibussilla joka oli pysäköity hotellin viereen jo edellisenä iltana, jonka hieman iäkkäämpi matkustajakunta oli aamiaisella myös. Ja kahvia hekin halusivat.
Vähitellen porukka hävisi, ja bussi jatkoi matkaansa. Oletimme että olivat jollain kiertoajelulla ja tämä paikka oli yksi pysähdys. Kun illalla palailimme hotellille, sama bussi oli jälleen parkissa, joten tietää taas mihin huomisaamuna kannattaa varautua.
Päivä muuten meni ulkoilun merkeissä. Tehtiin laudoilla reilu kolmen tunnin geokätköilylenkki lähiympäristössä. Kiva oli nähdä kaupunkia vähän enemmänkin mutta melkoisen autiolta näytti.
Illallisen alkukeitoilla pohdittiin taas jälleen kerran että mitäs seuraavaksi. Seuraava kohde on päätetty, ellei huomenna vielä tule jotain vielä parempaa ideaa.
Olimme hereillä aamuseiskan aikaan ja hyvä niin kahdestakin syystä. Ensinnäkin siksi että huoneemme parvekkeelle näkyi todella kaunis auringon nousu ja toisekseen siksi että aamupala alkoi 7.30 joten ei tarvinnut liian pitkään kärvistellä ilman aamukahveja.
Auringon nousua
Hotellin aamiasbuffa oli järjestetty taas korona-ajan henkeen sopivaksi eli siten että itse ei saanut ottaa mitään vaan tiskien takana oli henkilökunta jolle kerrottiin mitä haluaa ja he sitten lastasivat kamat lautasille.
Kun aamupalaa oli sulateltu muutama tunti, oli aika lähteä vähän liikkeelle. Napattiin autosta potkulaudat esille ja lähdettiin pienelle ajelulle ja taidettiin siinä vähän geokätköjä hakea myös. Ihan kivan näköinen kaupunki tää on mutta vähän hurjalta tuntuu nähdä näin paljon paikkoja suljettuna. Joo, sesonki ohi mutta silti. Illallisravintolassa jälleen kysyttiin rokotustodistuksia kun halusimme siirtyä terassilta sisätiloihin.
Tarkistimme kalenterista että tänään on keskiviikko. Vielä on muutama päivä aikaa nauttia paikallaan olosta. Seuraavaa kohdetta pohdiskeltiin tänään ja tuli ihan hyviä, ja ennen kaikkea toteuttamiskelpoisia ideoita. Mutta palaan niihin vähän myöhemmin.
Alkoi sää menemään Saksassa aika kehnoksi (loppuviikko sadetta) niin jatkoimme matkaa. Kaiken vatvomisen jälkeen päätimme että lähdemme Italiaan. Olemme nyt siis Pohjois-Italiassa Lignano sabbiadoron kaupungissa, ihan välimeren rannalla.
Matkaa tänne Könnigseestä oli reilut 450 kilsaa ja motaria pitkin matka eteni mukavasti. Itävaltaan piti ostaa vinjetti mutta sen sai helposti huoltamolta. Lisäksi matkalla ajoimme melkein kuuden kilometrin mittaisen tunnelin läpi josta perittiin reilu 12€ ja moottoritien käyttömaksu 11€. Mutta oli se tie kyllä sen verran hyvässä kunnossa että mielellään maksoi. Ennen Italiaan saapumista piti tehdä myös saapumisilmoitus jossa kyseltiin koronarokotuksista sekä maat joissa on käynyt ennen Italiaan saapumista. Tästä sitten tuli sähköpostiin qr-koodi jota saattaa jossain kohtaa jopa tarvita.
Se hyvä puoli tässä sesongin ulkopuolella matkatessa on, että hotellit ovat todella edullisia. Nytkin saatiin neljän tähden hotellista sviitti neljäksi yöksi reilulla kolmella ja puolella sadalla. Eli täällä ollaan lauantaihin saakka, ja katotaan mitä sitten.
Kulkutautisten kertomuksia 